Salibandypelaajan on treenattava ympäri vuoden pärjätäkseen.
Jotkut saattavat kuvitella, että käymme peleissä juoksemassa pallon perässä ja
joskus treenaamassa mailojen kanssa kaukalossa, mutta totuus on, että on
treenattava monipuolisesti. Meidän treeniohjelmaan kuuluu lajiharjoitusten
lisäksi kuntosalia, kahvakuulailua, eripituisia ja eri tehoilla vedettäviä
lenkkejä ja juoksutreenejä.. Mutta myös lajikohtainen treeni on tärkeää,
taktiikan sisäistäminen ja peliäly kehittyy pelatessa, mutta myös henkilökohtaista
taitoa on pidettävä yllä. Mitä enemmän mailatekniikkaa treenaa, luonnollisesti
sitä paremmaksi tulee sen kanssa. Itsellä olisi vielä paljon parannettavaa
sillä saralla, mutta uskon siihen, että mulla on vielä vuosia aikaa kehittyä.
Salibandy on jo niin tavallinen laji ja sitä on jo
suhteellisen kauan harrastettu, jotta lajitietämystä löytyisi useilta. Monet
osaavat kertoa ja netistäkin löytää ohjeita, siitä miten kannattaa treenata,
kun jaksaa vain panostaa asiaan. Meillä on tällä kaudella ollut käytettävissä
asiantunteva ja treenaamisesta ymmärtävä fysiikkavalmentaja, mikä on ollut
joukkueemme kannalta hyvä. On treenattu juoksemista, hankittu voimaa,
kestävyyttä, tasapainoa, keskivartaloa etc…Monipuolista siis. Treenejä on tehty ja tehdään
yhdessä sekä omatoimisesti. Se miten tekee omatoimiset, riippuu pelaajasta itsestään,
mitä haluaa saavuttaa. Kukaan ei tule sua pakottamaan iltamyöhään
koulun/työpäivän jälkeen lenkille sateeseen, mutta jos haluaa kehittyä, treeni
pitää tehdä eikä selitellä.
Leikkauksen jälkeen oli hienoista ojennusvajausta ja siitä eroon pääseminen kesti melko kauan. Tässä alkuvaiheessa oltiin.. En halua ees tietää miten polven kanssa etenis, jos joutus isompaan polvioperaatioon.. : S
Leikkauksen jälkeen pirteenä.. Ei sattunut ollenkaan. Onneks oli hyvät dropit jonkun aikaa. Tästä tilanteesta on lähdetty siis.
Itellä on takana kunnon treenaamista takana noin 8kk
leikkausten jälkeen. Se aika on mennyt vaihtelevissa merkeissä. Alkukesästä
tuli rasituksesta johtuvia vammoja, minkä vuoksi treenaamista piti vähän
soveltaa, mutta onneksi aina löytyi mitä tehdä (aina löytyy jotain mitä pystyy
treenaamaan vaikka mikä paikka olis rempassa). Vähän tuntuu siltä, että kun
yhden paikan saa kuntoon niin seuraava jo oikuttelee, mut kai mä vähän oon
loukkaantumisaltis. Mutta toisaalta, jos sattuu niin tietää ainakin tehneensä
jotain! Kyllä sitä on kuntosalilla tullut käytyä, vaikkakaan musta sitä ei varmaan huomaa ku kukkakeppi vähän olen, mutta on siellä saatu käsiin ja jalkoihin jotain (ees minivoimista osa takasi oikeaan käteen) ja keskivartaloa parannettua. Tavoitteessa en tällä hetkellä ole, kaikkia pitää paljon parantaa! Joskus kun lopettaa pallon perässä juoksemisen, alan käymään salilla enemmän : ) tykkään kovasti treenata salilla! Tässä vaiheessa tuntuu, ettei vieläkään ole 100% kunnossa ja niin
hyvässä kunnossa kuin voisi olla, mutta tavoitteenani onkin päästä siihen
kuntoon ja vielä parempaankin. Mikään ei vaan tapahdu sormia napsauttamalla. Oon aika luottavainen,
että jossain vaiheessa pääsen tavoitteisiini.
Kuluva kausi on sujunut myös vaihtelevasti
henkilökohtaisesti. On ollut parempia pelejä ja vähemmän hyviä pelejä,
vilttiketju-pelejä sun muita.. En voi sanoa olevani tyytyväinen tähän kauteen
henkilökohtaisella tasolla, Mutta eipä sitä varmaan mitään täydellistä
kautta voinut odottaakaan leikkausten jälkeen, ainakaan ku minä oon kyseessä : D
Kyllä sitä edelleen huomaa menneiden vammojen vaikutukset, niin polvessa kuin
ranteessakin. Kipuja, voimattomuutta.. eiköhän näihin kuitenkin jonkinlaiset
ratkaisut ole olemassa. Parempaa tulevaisuutta kohti!
Tässä omat tämän hetkiset kuulumiset!
Suunta ei voi olla kuin ylöspäin, pohjallakin kai käytävä, että sieltä voi nousta?
Joukkueena meillä on mennyt mielestäni ihan hyvin. Tavoitetta kohti ollaan joukkueena menossa, mutta parannettavaa todellakin löytyy. Kevättä ja sen tuomia pelejä kohti, mutta pitää jaksaa edelleen keskittyä huolella jokaiseen peliin, koska jokainen peli on erittäin tärkeä, jotta pelit jatkuvat haluamallamme tavalla. Mikään ei tuu ilmaseks tässä sarjassa.
Tässä varmaan kaikki tällä kertaa. Tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä uudestaan ja uudestaan.. Urheilu kun on suuri osa elämääni.
- Nipsu


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti