Nelijalkaiset ystäväni

Viimeksi kerroin minulle tärkeästä ihmisestä, Rouskusta. Tänään on vuorossa tärkeät ystäväni, kissat Nappi ja Nuka!

2011 marraskuun viimeisenä päivänä talouteemme muutti pieni mustavalkoinen kissa, joka sai nimekseen Nappi-Skrållan. Nappi oli ihkaensimmäinen lemmikkini! <3 Aiemmin siihen ei ole ollut mahdollisuutta, koska perheeni, minä mukaan lukien, ollaan allergisia eläimille, mutta enää en antanut sen haitata, sillä olen aina halunnut kissan. Allergialääkkeet on keksitty. Napista tuli minun ja Rouskun silmäterä, pikkusöpöläinen joka pienestä asti on tykännyt rapsutuksista ja silityksistä.

Miten päin tahansa, kunhan sylissä saa olla :D

Nappi-Skrållanin ensimmäinen ilta uudessa kodissa. Hurjasti pelotti :/

Mr. Cat Finland

Napin siivousavusta hyvää päivää..

 Ensimmäisenä Napin saapuessa luoksemme se juoksi sängyn alle, mistä on myöhemmin tullut sen tavaramerkki, koska on kovapoika säikkymään ja pelkäämään kaikkea. Jo ensimmäisen illan aikana se kuitenkin uskaltautui tutustumaan vähän uuteen kotiin ja meihin. Nappi oppi nopeasti laatikolle, ei tainnut pissiä kertaakaan lattialle, mutta yhden kerran kakkosen väänsi lattialle, mutta hyvä poika oli oppimaan!

Nappi on aika rauhallinen (tosin Nukan saavuttua vauhtia tullut vähän lisää) ja tykkää ottaa rennosti, mikä on kissoille toki normaalia. Nappi on myös utelias ja kerjäläinen, on huomattu että kurkku on Napin suurta herkkua, joten muun muassa sitä se on aina kerjäämässä. Muistan kun silloin joulukuussa Napin saavuttua tehtiin joulutorttuja (namnam) ja jätettiin ne levyt sulamaan keittiöön pellin päälle. No sitten kun tuli aika mennä viimeistelee ne, niin huomattiin niissä pienet tassunjäljet. Ei ollut epäselvää siitä kuka oli käynyt vähän tutkimusmatkalla.  Se oli suloista :D Nappi on myös hyvin ihmisrakas, vaikka pelkääkin aluksi uusia tai harvemmin käyviä ihmisiä. Se tykkää olla sylissä tai nojailla vieressä ja sitä saa silittää mistä vain. Myös jos sattuu olemaan paha mieli, Nappi tulee luokse <3 Napin erikoisalaa on ”pitkä poika”, aina ylpeän näköinen kun tekee sen.

Nappi the Pitkä Poika

Keväällä 2013 aloin pohtia, jos ottaisi Napille kaverin. Ajoin läpi asiaani ja sain Rouskun suostumaan, toki pitkiä suostutteluita ei tarvinnut! : D Heinäkuussa 2013 talouteemme saapui toinen karvapallero, joka sai nimekseen Nuka-Klippan. Hankimme Nukan Rouskun koulukaverilta, joten pääsimme katsomaan sitä kun se oli vielä alle luovutusikäinen. Heti Nukan saavuttua kävi ilmi, että se on Nappia villimpi ja rohkeampi tapaus. Ei ollut ilmassa paljon ujostelua vaan heti rohkeasti tutustumaan uuteen kotiin ja uuteen kaveriin. Nukalla ei ollut ongelmia laatikon kanssa, täysin laatikolle oppinut tapaus oli kyseessä. Nukassa riitti ja riittää virtaa vaikka muille jakaa. Lelulla leikitettäessä Nuka hyppää korkealle ja tekee voltteja, se on melko hauskan näköistä. Jos vieraita tulee käymään, Nuka on ensimmäisenä ovella vastassa tutkimassa kuka tuli. Välillä saa hävetä silmät päästään sen kanssa kun se on niin utelias, esimerkiksi kun meillä kävi sähkömies, niin eikö Nuka ollut heti pyörimässä sen tavaroissa ja jaloissa. Onneksi ei kaatunut se mies Nukan takia. : D

Yhdessä nämä pojat osaavat riehua ja aina saa miettiä kotiin tultaessa mitähän tällä kertaa on rikki. Nappi aloitti jo yksin ollessaan sellaisen kivan harrastuksen kuin roskisten dyykkaaminen ja se harrastus on jatkunut yhdessä Nukan kanssa, minkä vuoksi roskiskaapinovissa on nyt ”lapsilukko” hidastamassa niitten menoa. Täällä kotona on turha odottaa, että matot pysyisivät suorassa, koska nää kaverit vetää rallia ympäri kämppää ja painivat sen minkä kerkeää. Toki usein päivät niillä menee nukkuessa ja sitten illat menee touhutessa. Tosin näyttää vahvasti siltä, että näiden lempileikkiaika on aamuyöt…….. Mutta kiva, että nyt Napilla on seuraa eikä sen tarvitse viettää aikaa yksin kun me ollaan pois kotoa.

Yhden kerran kun tultiin kotiin, Nukalla oli hedelmäpussin kahva kaulan ympäri (sen pussin oli löytänyt roskiksesta) ja karvat pystyssä. Nappia ei meinannut löytyä, kunnes katsottiin vessaan. Siellä odotti ammeesta irronnut laita ja Nappi oli kauhusta kankeana ammeen alla. Ilmeisesti kovat rallit ollut täällä ja lopputulos oli sen mukainen.. Otin Napin väkisin pois sieltä ammeen alta, minkä seurauksena se sitten pissasi mun syliin. Se oli oikein mieltä lämmittävä hetki. Siinä koko ilta ja muutamat seuraavat päivät meni tilannetta rauhoitellessa. Silloin iltana molemmat pojat oli karvat pystyssä ja naukuivat ja sähisivät toisilleen. Ja Nappi pelkäsi ihan KAIKKEA.  Pikku hiljaa päivien kuluessa tilanne alkoi normalisoitua, onneksi.

Sellaset veijarit täällä meillä asustelee.. En silti vaihtaisi niitä mihinkään, rakastan niitä yli kaiken <3 Kuvia niistä löytyy satoja :) rakkauspakkaukset! Tässä jonkinlaista tarinaa niistä :)

Ps. Tulevana perjantaina Nukalla on jännät paikat, joutuu eläinlääkäriin ja kuuluu niks ja naks. Nappi on tämän kokenut jo! Tämän jälkeen Nuka voikin jatkaa kasvamistaan hormonitoiminnan muuttuessa, tällä hetkellä se on jo isompi kuin Nappi. :D pitänee alkaa tarkkailemaan vähän niitten linjoja sitten, heh. 

Pahoittelen myös sitä, etten oikein hallitse näitä kuvien asetteluita. En oo mikään nörde tai muutenkaa hyvä näitten vehkeiden kanssa..Plääh.

- Nipsu

MUN JA ROUSKUN TARINAA

Olen aiemmin kirjoittanut minulle tärkeästä asiasta, salibandysta. Mutta sitäkin tärkeämpää minulle on terveys ja läheiset ihmiset. Tämän postauksen aihe on läheinen ihminen minulle, kenen kanssa vietän eniten aikaa ja kuka merkitsee minulle valtavasti eli Rousku.

Vuonna 2008 aloitin lukion ja pelaamisen NB:ssä. Lukiossa tavattiin Rouskun kanssa, mutta oltiin eri ryhmissä eikä muutenkaan osuttu hirveästi samoille kursseille. Jonkin verran oltiin tekemisissä siinä lukion ekan aikana. Lukion toisen vuoden aikana aloin hengailla Rouskun kanssa samassa kaveriporukassa, tutustuttiin siinä ja meistä tuli hyvät kaverit. Oltiin samoilla kursseilla jonkun verran ja nähtiin kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Se oli mukavaa aikaa! : ) Lukion loppu meni mukavasti, paljon hengailtiin myös kahdestaankin ja kaikenlaista tekemistä oli. Oli abiristeilyä, penkkareita, lukulomaa sun muuta. 

 Penkkarit. Günther kattelee Cleopatraa (vaimikäseoli ;D)

 Vuotta nuorempien vanhojen tansseja kattomassa 2011

Lukion jälkeen syksyllä 2011 muutettiin Rouskun kanssa Jyväskylään opiskelemaan ja minä siirryin pelaamaan Happeeseen. Joulukuussa 2011 otettiin ensimmäinen kissa, Nappi . Siinä se syksy ja talvi meni tutustuessa Jyväskylään, jossa olimme toki aiemminkin viettäneet tahoillamme aikaa enemmän ja vähemmän, että ei ihan tuntematon kaupunki ollut kyseessä. Tykättiin jo silloin Jyväskylästä paljon, tuntui mukavalta asua täällä.

 Nappi tykkää ottaa rennosti!

Nappi, pieni mammanpoika <3

Keväällä 2012 aloitin lähihoitaja koulussa ja samalla muutettiin Rouskun kanssa toiseen kaupunginosaan edellisen kämpän vuokran noustessa. Siinä vähän aikaa asusteltiin ja mun tuli sitten tehtyä mutkia matkaan, niin ei siinä kämpässä kauaa oltu. Plääh.. Kesällä tehtiin omia juttuja, itsellä se meni töissä ja treenatessa sekä rillutellessa hyvän kaverin kanssa ja Rousku asui vanhempiensa luona ja hengaili niillä nurkilla.

Syksyllä 2012 nähtiin ja viihdyttiin hyvin. Molemmat käytiin edelleen koulussa, kunnes minä jäin sitten sairaslomilleni ja sen jälkeen kesälomalle eli olin oikeastaan välivuodella. Rousku kävi koulussa ja minä parantelin ja kuntouttelin itseäni. Olihan se omalla tavallaan vaikea vuosi kun ei ollut koulua, jossa ois nähnyt tuttuja ja tuntui, että joukkueestakin jollain tavalla vähän etääntyi kun ei käynyt treeneissä ja peleissä (toki katsomassa kävin). Mutta sitten kun kausikin loppui maaliskuun tienoilla, ei ollut oikein mitään, ei edes pelejä katsottavana. Oli vain itse treenattava. Toukokuussa pääsin sitten taas joukkueen matkaan. Onneksi kaikkena niinä aikoina oli Rousku tukena ja apuna. : )  Heinäkuussa hankittiin kissanpentu yhdeltä Rouskun koulukaverilta, pennun nimeksi tuli Nuka ja muutettiin marraskuussa 2013 tähän uuteen kämppäämme.

 <3

Nuka vielä ihan pikkunen, asusteli vielä äidin ja sisarusten kanssa.

 Ja rennosti..lempiasento on katollaan oleminen

Rouskun kanssa me tehdään kaikenlaista yhdessä. Me tykätään katsella elokuvia ja sarjoja telkkarista, tykätään samanlaisista ohjelmista, suosikkeja ovat mm. Serranon perhe ja CSI. Molemmat vietetään aikaa somessa ja luetaan kaikenmaailman uutisia, katotaan idiootteja videopätkiä etc etc. : D Käydään kaupungilla ja kavereiden luona sekä kuntosalista on tullut yhteinen harrastuksemme.

Meillä on kaksi enemmän ja vähemmän sekoa kissaa ja niiden hoitaminen ja löllyttäminen on myös "harrastuksemme". Nappi on enemmän sylikissa ja tykkää rapsutteluista ja silittelyistä. Mielellään tulee syliin tai viereen kehräämään. Nuka on taas itsepäisempi kaveri, sitä saa silittää ja löllytellä kun sille itselleen sopii. Mutta kun innostuu, niin kehrääminen ei tahdo millään loppua : ) Nuka on siitä hauska myös, että se kuorsaa nukkuessaan. Haha. Yhdessä nää kaverukset saa tuhoa aikaan, roskisten dyykkaaminen on erikoisalaa (siksi on "vauvalukot" roskiskaapissa nykyään..), mattojen ruttaaminen ja hullu ravaaminen jokailtaista huvia.. Mutta ne on vaan niin rakkaita meille <3

Siinä oli lyhennelmää meidän tarinastamme. Ja se jatkuu edelleen. Rousku on tärkeä ja korvaamaton elämässäni. 

 Kesä 2013. :) <3

Tekstistä tuli hieman sekava ja epämääräinen, mut sellainen minä olen. Myöhemmin on lisää luvassa myös reissuistamme ja tekemisistämme ja monesti mainitsemastani salibandysta ja treenaamisesta ja sun muusta. Mut kaikki aikanaan..

- Nipsu

Sählyääliön treenaamisesta

Salibandypelaajan on treenattava ympäri vuoden pärjätäkseen. Jotkut saattavat kuvitella, että käymme peleissä juoksemassa pallon perässä ja joskus treenaamassa mailojen kanssa kaukalossa, mutta totuus on, että on treenattava monipuolisesti. Meidän treeniohjelmaan kuuluu lajiharjoitusten lisäksi kuntosalia, kahvakuulailua, eripituisia ja eri tehoilla vedettäviä lenkkejä ja juoksutreenejä.. Mutta myös lajikohtainen treeni on tärkeää, taktiikan sisäistäminen ja peliäly kehittyy pelatessa, mutta myös henkilökohtaista taitoa on pidettävä yllä. Mitä enemmän mailatekniikkaa treenaa, luonnollisesti sitä paremmaksi tulee sen kanssa. Itsellä olisi vielä paljon parannettavaa sillä saralla, mutta uskon siihen, että mulla on vielä vuosia aikaa kehittyä.

Salibandy on jo niin tavallinen laji ja sitä on jo suhteellisen kauan harrastettu, jotta lajitietämystä löytyisi useilta. Monet osaavat kertoa ja netistäkin löytää ohjeita, siitä miten kannattaa treenata, kun jaksaa vain panostaa asiaan. Meillä on tällä kaudella ollut käytettävissä asiantunteva ja treenaamisesta ymmärtävä fysiikkavalmentaja, mikä on ollut joukkueemme kannalta hyvä. On treenattu juoksemista, hankittu voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, keskivartaloa etc…Monipuolista siis. Treenejä on tehty ja tehdään yhdessä sekä omatoimisesti. Se miten tekee omatoimiset, riippuu pelaajasta itsestään, mitä haluaa saavuttaa. Kukaan ei tule sua pakottamaan iltamyöhään koulun/työpäivän jälkeen lenkille sateeseen, mutta jos haluaa kehittyä, treeni pitää tehdä eikä selitellä. 

Leikkauksen jälkeen oli hienoista ojennusvajausta ja siitä eroon pääseminen kesti melko kauan. Tässä alkuvaiheessa oltiin.. En halua ees tietää miten polven kanssa etenis, jos joutus isompaan polvioperaatioon.. : S

Leikkauksen jälkeen pirteenä.. Ei sattunut ollenkaan. Onneks oli hyvät dropit jonkun aikaa. Tästä tilanteesta on lähdetty siis.

Itellä on takana kunnon treenaamista takana noin 8kk leikkausten jälkeen. Se aika on mennyt vaihtelevissa merkeissä. Alkukesästä tuli rasituksesta johtuvia vammoja, minkä vuoksi treenaamista piti vähän soveltaa, mutta onneksi aina löytyi mitä tehdä (aina löytyy jotain mitä pystyy treenaamaan vaikka mikä paikka olis rempassa). Vähän tuntuu siltä, että kun yhden paikan saa kuntoon niin seuraava jo oikuttelee, mut kai mä vähän oon loukkaantumisaltis. Mutta toisaalta, jos sattuu niin tietää ainakin tehneensä jotain! Kyllä sitä on kuntosalilla tullut käytyä, vaikkakaan musta sitä ei varmaan huomaa ku kukkakeppi vähän olen, mutta on siellä saatu käsiin ja jalkoihin jotain (ees minivoimista osa takasi oikeaan käteen) ja keskivartaloa parannettua. Tavoitteessa en tällä hetkellä ole, kaikkia pitää paljon parantaa! Joskus kun lopettaa pallon perässä juoksemisen, alan käymään salilla enemmän : ) tykkään kovasti treenata salilla! Tässä vaiheessa tuntuu, ettei vieläkään ole 100% kunnossa ja niin hyvässä kunnossa kuin voisi olla, mutta tavoitteenani onkin päästä siihen kuntoon ja vielä parempaankin. Mikään ei vaan tapahdu sormia napsauttamalla. Oon aika luottavainen, että jossain vaiheessa pääsen tavoitteisiini. 

Kuluva kausi on sujunut myös vaihtelevasti henkilökohtaisesti. On ollut parempia pelejä ja vähemmän hyviä pelejä, vilttiketju-pelejä sun muita.. En voi sanoa olevani tyytyväinen tähän kauteen henkilökohtaisella tasolla,  Mutta eipä sitä varmaan mitään täydellistä kautta voinut odottaakaan leikkausten jälkeen, ainakaan ku minä oon kyseessä : D Kyllä sitä edelleen huomaa menneiden vammojen vaikutukset, niin polvessa kuin ranteessakin. Kipuja, voimattomuutta.. eiköhän näihin kuitenkin jonkinlaiset ratkaisut ole olemassa. Parempaa tulevaisuutta kohti!

Tässä omat tämän hetkiset kuulumiset!

Suunta ei voi olla kuin ylöspäin, pohjallakin kai käytävä, että sieltä voi nousta? 

Joukkueena meillä on mennyt mielestäni ihan hyvin. Tavoitetta kohti ollaan joukkueena menossa, mutta parannettavaa todellakin löytyy. Kevättä ja sen tuomia pelejä kohti, mutta pitää jaksaa edelleen keskittyä huolella jokaiseen peliin, koska jokainen peli on erittäin tärkeä, jotta pelit jatkuvat haluamallamme tavalla. Mikään ei tuu ilmaseks tässä sarjassa.

Tässä varmaan kaikki tällä kertaa. Tähän aiheeseen tulen palaamaan vielä uudestaan ja uudestaan.. Urheilu kun on suuri osa elämääni.

- Nipsu

Miten salibandyharrastukseni sai alkunsa?

Olen koko ikäni liikkunut, pienenä vietin suuren osan ajastani ulkona pelaten pihapelejä naapurin lapsien kanssa, oli kesä tai talvi. Pelasin myös jalkapalloa poikien kanssa, koska tyttöjen joukkuetta ei ollut koska olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, mutta hyvin se pelaaminen poikienkin kanssa sujui! Yhden kesän pelasin tyttöjoukkueessa parisen kesää sitten. Tuli sitä myös hiihdettyä ja yleisurheiltua muutenkin kuin koulussa, mutta ne eivät olleet se ”juttu”, joukkuelajit ovat aina olleet mieleeni, kuten salibandy, joka on nykyisin oikeastaan elämäntapani.

Yläasteella salibandyharrastukseni sai alkunsa kerhosta, jota piti eräs entinen salibandytuomari, joka tuli kouluumme opettajaksi. Oikeastaan hänen ansiostaan pelaan tänäkin päivänä. Siellä kerhossa treenattiin kerran viikossa ja käytiin välillä pelaamassa koulujen välisiä pelejä. Koulun kerhosta siirryinkin pelaamaan naisten ykkösdivariin naapuripaikkakunnalle, mikä tuntui aluksi todella suurelta harppaukselta ja mitä se kyllä oli. Kolme kautta tuli pelattua naisten ykkösdivaria ja junnuissa myös, parhaalla kaudella ylsimme liigakarsintoihin. Se oli mukavaa aikaa, en vaihtaisi kyllä pois niitä hetkiä!

Kolmen NB kauden jälkeen siirryin pelaamaan liigaa Happeen joukkueeseen, missä tällä hetkellä menossa kolmas kauteni. Viime kaudesta pelasin vain puolet, koska jouduin jättämään kevätkauden väliin loukkaantumisien vuoksi. Olen tykännyt pelata täällä Jyväskylässä, täällä on hyvä ympäristö kehittyä pelaajana. Toivon saavani jatkaa täällä ja ennen kaikkea Happeessa pelaamista tulevillakin kausilla, mutta se vaatii työtä, työtä ja vielä lisää työtä. Ja ainahan on paikkakunnanvaihdos mahdollinen, mutta sellaista ei ole kyllä edes suunnitteilla, joten kaikki aikanaan!

Ilman kipua ei voi saavuttaa..

Mainitsemani loukkaantumiset sattuivat heti syyskauden alussa, joten pelasin koko syyskauden loukkaantuneena, mutta sen jälkeen oli mentävä leikkauksiin. Polvesta poistettiin puolet kierukasta ja ranteesta kursittiin revennyt triangulaarirusto kuntoon (vielä tänä päivänä en ole oikein varma miten se rusto oli rikki ja miten se korjattiin, mutta jotenkin luuhunkin se korjaus liittyi :D). Polvi leikattiin joulukuun puolessavälissä ja ranne tammikuun puolessavälissä. Eli melkein heti kun kepit pois, niin käden kimppuun.. jee.

Polveni kuntoutui mielestäni aika hitaasti, se oli pitkään hyvin kipeä ja muilta kuultujen omakohtaisten kuntoutumisien perusteella oma polveni parani niiiiin hitaasti. Ja ranne.. se oli todella kipeä ja sen kuntoutus oli kamalaa, mutta harmittavan vähän vakuutusyhtiö korvaa fysioterapiakäyntejä, mitä olisin käden kanssa enemmänkin tarvinnut. Mutta kyllä siitä ihan ok käsi tuli itsekin kuntouttamalla. Kädelläni oli maaliskuun loppuun asti 2kg nostoraja, mutta en sillä pystynyt edes sitä kahta kiloa nostamaan kipujen vuoksi. Joten rimpulakäteni pienenivät entisestään kun ei päässyt salilla käymään (muuta kuin jalkoja ja keskivartaloa treenaamassa). Se oli turhauttavaa aikaa.. Maaliskuun jälkeen, milloin nostoraja loppui, alkoi armoton treenaaminen, että käteen saataisiin voimaa ja liikkuvuutta. Hitaasti hyvä tulee. Kai. Nimittäin hidasta se edistyminen oli. Tällä hetkellä polvi kipuilee, mutta pystyy kyllä treenailee ja kädellä sama, mutta edelleen huomattavasti heikompi kuin toinen käsi ja liikerajoitteita on. Mutta eipä muuta tällä kertaa noista kuntouttamisista sun muista.. : )

Tästä postauksesta tuli hieman erilainen kuin oli alun perin tarkoitus, mut eiköhän se tällaisenaan mene. Jos ei kelpaa, that’s ok. :D Kenties seuraavalla kerralla kirjoittelen siitä treenaamisesta ja siitä miten tällä kaudella mennyt.. 

- Nipsu

Katsaus vuoteen 2013

Vuoteen 2013 mahtui paljon monen moisia ilonaiheita. Suruiltakaan ei vältytty, mutta ne olivat onneksi aika vähäisiä. Tapasin uusia ihmisiä, näin pitkästä aikaa vanhoja kavereita, kävin keikoilla, treenasin.. 

Vuosi 2013 alkajaisiksi olin sairauslomalla, mikä oli alkanut jo 2012 loppupuolella, sillä salibandyn parissa olin itseni telonut ja joulukuussa pyörähdin leikkauspöydällä polven kanssa, joten sitä oli kuntoutettava (mikä jatkuu edelleen..). Ettei vain olisi liian helppoa, käväisin tammikuun puolessa välissä uudelleen leikkauspöydällä, mutta nyt ranteen kanssa, jonka olin myös rikkonut. Siinäpä se alkuvuosi meni fyssarilla rampatessa ja treenatessa jotenkin miten rampana pystyi.  :D Ei kovin ikävä niitä fyssarin tuokioita…. Mutta se niistä, niiden kanssa on elettävä ja toivotaan, ettei ihan heti uusia vammoja tulisi. 

Edellä mainittujen leikkausten vuoksi, en voinut pelata enää kevätkaudella (mikä oli hermoja raastavaa, kun istui katsomossa kattomassa oman joukkueen pelejä..).  Aikaa oli nyt sitten enemmän muuhun kun ei ollut pelimatkoja, kerkesin enemmän kumppanini ja kavereideni kanssa olemaan. 

 Maaliskuussa kävin Rouskun ja kavereiden kanssa heidän koulutusalajärjestön järjestämällä risteilyllä Turku-Tukholma. Siellä oli varsin hauskaa! Mieleen jäi ainakin se, että koko laiva oli täynnä alaikäisiä ulkomaalaisia partiolaisia, jotka olivat vaan baarin puolella ja aikuiset kanto niille alkoholia.. Mutta positiivinen mielikuva siitä reissusta muuten jäi! :)


 
Heti risteilyreissun jälkeen oli vuorossa kauan odottamamme Adam Lambertin keikka Hartwall areenalla. Olen kuunnellut Adamin musiikkia jo kauan ja seurannut hänen uransa kehitystä ja tietenkin yksityiselämänsäkin kiemuroita, koska hän seurusteli Saulin kanssa. Joten hänen keikkalle pääseminen oli uskomattoman hienoa! Ja hassua. Itse keikka oli tosi hyvä, niin Adam, hänen taustalaulajansa, bändinsä kuin tanssijansakin. Tahtoo uudestaaaan! <3

 

 Kesäkuussa täällä Jyväskylässä järjestetään Sataman yön (olin siellä nyt kolmatta kertaa). Tänä vuonna siellä oli muun muassa Antti Tuisku ja Cheek, kuten kuvista voi päätellä. Pahoittelen huonoja kuvien laatuja, kamera, kuvaaja ja valaistukset eivät ole olleet suotuisia.. Kaikki nämä kolme herraa, Adam, Antti ja Cheek ovat tällä hetkellä yksiä soittolistojeni kuunnelluimpia artisteja. Aion jatkossakin mennä Satamaan kuuntelemaan musiikkia ja viettämään kesäiltoja (Y)

 Heinäkuussa meidän perheemme sai lisäystä. Neljä jalkainen ja karvainen pieni herra nimeltään Nuka <3 pieni rakkauspakkaus! Pian alkoi selviämään, että Nuka on vanhempaa kissaa Nappia villimpi tapaus. Kova oli vauhti koko ajan päällä ja leikkipainit Napin kanssa käynnissä. Vaikka niistä vaivaa on, mutta en vaihtaisi niitä mihinkään <3 

 Heinäkuussa oli vuorossa Ilosaarirock, minne suuntasin siskoni kanssa. Matkaan startattiin aamuyöstä, koska jouduttiin Joensuuhun lähtemään bussilla ja meidän piti olla paikalla tiettyyn kellon aikaan, koska siskoni voitti liput yhdetä kilpailusta ja siellä sitten järjestettiin sellainen aloitustilaisuus. Ja autoahan meillä ei ole käytettävissä.. Mutta innolla lähdettiin matkaan, koska ei tiedetty mikä meitä odottaa. Ja hauska reissuhan siitä tuli, majoituttiin raviradalla telttaan, monia hyviä artisteja ja bändejä, kuten Jukka Poika (vasemmalla kuvassa esiintymässä), PMMP, Nightwish, Haloo Helsinki!, Stella.. Päästiin siellä sitten kiertelee bäkkäreillä ja meille (meitä tais olla 3 paria, ketä oli voittanu lippuja siitä kisasta) järjestettiin kilpailuja, saatiin ilmaisia ruoka- ja juomalippuja sun muuta sellaista. Viimeisenä heidän järjestämänään juttuna päästiin päälavan bäkkärille ja siellä PMMP:n tytyt Mira ja Paula käväisi vähän aikaa hengaamassa meidän keskuudessamme. (Y) Ei huono! (kuva alapuolella, rajasin siskon pois :D) Kokonaisuudessaan reissu oli mukavampi ja hauskempi mitä osasin odottaa :) (lukuun ottamatta sitä, että väänsin nilkkani kun yks känninen akka kaatu mun päälle -.-)

Lokakuussa oli vuorossa taas PMMP:n katselemista ja kuuntelemista kun he tulivat jäähyväiskiertueellaan (:() tänne Jyväskylään. Mira oli mahataudissa, mutta jaksopa vaan hyvin vetää koko keikan! Ja Paula tietenkin veti hyvin myös (Y)  Ai, että kun oli mukavaa. Parhaassa seurassa tietenkin, Rouskun ja meidän yhteisten kavereiden kanssa! <3  Lisää lisää lisää sellaista, mutta kun perhana menivät lopettamaan.

Joulukuussa mentiin Rouskun kanssa sitten katsomaan Cheekiä yhdessä täällä Jyväskylässä (siitä ei nyt ole kuvia). Tarkoitus oli, että se olisi ollut yllätys Rouskulle, mutta en malttanut olla hiljaa ja paljastin sen jo heti lippuja hankkiessani :D Tämäkin keikka oli kyllä näkemisen ja kuulemisen arvoinen! Erilainen kun aiemmat näkemäni Cheekin keikat, sillä tää oli konserttisalissa. Mut meininki oli silti hyvä!

 

Toukokuussa loppui sairauslomani, mutta sen loputtua käteni ei vielä ollut siinä kunnossa, että olisin jatkanut kouluani (mitä oli ennen kesälomaa jäljellä yksi jakso eli 6vk). Koulussani seuraavana olisi vuorossa kaksi työssäoppimista, mitkä eivät olisi onnistuneet sillä kädellä. Joten kouluni oli keskeytettynä edelleen ja jatkoin käteni ja tietenkin polveni kuntoutusta edelleen.. sitten olikin vuorossa kesäloma ja se hujahti treenatessa, pääsin vihdoin treenaamaan joukkueeni kanssa (Y) Kouluni jatkui vasta syyskuussa ja viime vuoden aikana kerkesin sitten kaksi jaksoa=kaksi työssäoppimista=12 viikkoa olemaan koulussa. Eli olin noin 40viikkoa sairaslomalla ja lomalla ja tein 12 viikkoa kouluhommia (loppuvuodesta 2012 jäin jo saikulle..). Hyvin lomapainotteinen vuosi siis.. mutta eipä vanhuksia paljon niillä rikkinäisillä jäsenillä olisi hoidettu :D

Pikku hiljaa vuoden kuluessa pystyi treenaamaan enemmän ja ennen kaikkea monipuolisemmin. Maaliskuun loppuun asti kädellä oli nostoraja 2kg, jota ei kyllä pystynyt nostamaan edes haaveissa, sen verran teki kipeää. Mutta kieltojen lähdettyä kivusta huolimatta sitä oli vaan jumpattava ja rääkättävä. Tähän mennessä siitä jonkinlainen käsi on tullut, vaikkakin liikerajoitteita on jäänyt. Pelaamaan ja treenaamaan pystyn nykyään suht hyvin, kaikkia liikkeitä en voi tehdä ja käsi on voimattomampi kuin toinen, mutta sen kanssa on elettävä. Mutta kenties seuraavassa postauksessa enemmän treenaamisesta, salibandystä ja siitä, miten viime kauden vammat ovat vaikuttaneet tähän kuluvaan salibandykauteeni ja treenaamiseen etc.. 

- Nipsu