torstai 26. helmikuuta 2015

Leikkejä ja polskuttelua

vk 8: 16.-22.2.

Vieläkään ei oo alkanut kyllästyttää tää työttömyys. Ihan kiva kun saa ja kerkeää tehdä omia juttuja. Tiistaina kävin treeneissä laidalla jumppailemassa ja vahtimassa yhden meidän pelaajan lasta. Kyllä taas otti päähän olla laidan sillä puolella, varsinkin kun kausi on tässä vaiheessa.. ei tietenkään loukeista huudella pitäs, mutta ehkä mä omalta osaltani näistä kirjoitella nyt voin. Ja en nyt mikään niin merkityksellinen pelaaja meidän joukoissa ole, että sillä nyt niin suurta merkitystä esimerkiksi vastustajalle olisi. 

Aikaani ja energiaani olen käynyt purkamassa salilla. Edelleen siellä äheltäminen on mukavaa, mukavampaa se olisi jos siitä saisi vielä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Tiedän kyllä liikkeitä hyvin ja teen monipuolisesti, mutta jos siinä joku tsemppais niin sais enemmän itestään irti. Ja koskaan ei ole pahasta suoritustekniikan parantaminen. Ehkä joskus, peliuran jälkeen todennäköisesti, saan itselleni personal trainerin hankittua hoitamaan edellä mainittuja asioita.

Keskiviikkona lähdettiin käymään porukoilla, viimeksi jouluna siellä kerennyt käydä. Sinne oli tulossa myös mun veli ja pojat, mielenkiinnolla aina odottaa kuinka paljon ne on kehittynyt ja kasvanut. Ja olihan ne! Aluks poikia vähän jännitti kun ei oltu nähty taas pariin kuukauteen, mutta siinä päivien mittaan alkoi juttu vähän enemmän luistamaan. : ) Käytiin porukoiden, veljen ja poikien kanssa uimassa yksi päivä. Hauskaa oli, pojat sai leikkiä ja lillua vedessä. Saunassakin piipahdettiin, mikä myös oli mukavaa! En oo aiemmin ollutkaan mukana kun noin pienten kanssa ollaan uimassa tai eihän sitä varsinaisesti vielä uimiseksi voi kutsua, lähinnä veteen totuttelemista ja leikkimistä sylissä. :) Ei pystytty menee ulos poikien kanssa leikkimään kun piha oli ihan peilijäätä ja tosi märkä keli (ja pojilla ei ollu mukana kurahaalareita), mutta kyllä se leikkiminen sisälläkin luonnistui. Varsinkin loppuviikosta alko tosin huomaamaan ettei oo päässy ulos, kun energiaa oli aika paljon ja toisaalta taas ihan sellanen nuutunut olo kaikilla.. 

Äitin lasit, jostain -80-luvun tienoilta. :D Mulle imagolaseiksi? 

Vajaan viikon kerkesin porukoilla olemaan, R oli pari päivää. Mummuakin kerkesin näkemään kunnolla! :) Oli mukavaa kyllä, jouluna tosiaan viimeksi siellä päin oon ollut. Sunnuntaiksi tulin takaisin Jyväskylään, oli kotipeli, jota katsomon puolelta seurasin R:n, porukoiden ja yhen kaverin kanssa. Lauantaina meillä oli Hämeenlinnassa peli Steelersiä vastaan ja se päätty jatkoajan jälkeen pistejakoon lukemin 3-3 (toinen tasapeli peräkkäin). Siellä en ollut mukana, mut tulospalvelun kautta seurasin ja kyllä muuten jännitti. Sunnuntain pelikin oli jännittävä, edellinen peli päättyi 7-7 jatkoajan jälkeen, joten odotettavissa oli tiukka peli. Ja niinhän siitä tulikin, mutta lopputulos oli meidän kannalta oikein mukava eli 2 pistettä jäi Jyväskylään lukemin 7-5. Alkaa pleijaripaikka olemaan aika varma, näin 3 kierrosta ennen runkosarjan päätöstä.

Viime viikko oli erilainen kun aiemmat ja se piristi kummasti! Tästä on hyvä jatkaa kevättä eteenpäin ja tämä meneillään oleva viikko on tuonut mukanaan kaikenlaista, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessa enemmän.

Mukavaa kuluvaa viikkoa kaikille tasapuolisesti!


- Nipsu

ps.

Tulispa kesä pian, olis lämmintä ja vihreetä. Mä niin odotan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti