vk 9-10: 23.2.-8.3.
Moikka!
Edellisestä postauksesta on kulunut jo jonkin aikaa. En oo
saanut vaan aikaiseksi ja toisaalta kun mitään ei ole tapahtunutkaan.. Pari
viime viikkoa on ollut hyvin samanlaisia kun aiemmatkin. Oon treenannut salilla
ja kuntouttanut polvea, käyny kattoo meidän pelejä, ettinyt töitä ja kattonut
sarjoja.. Samaa kaavaa tässä eletään. Yhdessä työhaastattelussa kävin, mutta
enpä saanut sitä työtä. Seuraavaan oon menossa lähiaikoina.
Salilla oon kohta pari viikkoa tehnyt uutta ohjelmaa,
veljeltä sain vinkkiä mitä voisin kokeilla. Tuttuja liikkeitä siihen ohjelmaan
kuuluu, mutta kivaa vaihtelua kun joka kerta ei tee vaan samaa. Ehkä jotain
kehitystäkin tulee joskus. Ehkä. Harmittaa vaan että jalkaliikkeitä en voi
täysiä tehdä, mutta tässä tilanteessa tekee hyvää jalalle, että jotain pystyn
sillä tekemään. Kuntopyörälläkin on tullut vatkutettua..
Vähän parempaan suuntaan polvi on mennyt, mutta ajoittain
taas tuntuu ettei ois mennyt. Alkuverryttelyihin oon lajitreeneissä jotenkin
voinut osallistua ja kovat ois halut mennä pelaamaan kun pleijarihuuma on juuri
alkanut! Jotenkin niin elättelen vieläkin toiveita.. paljolti se riippuu myös
siitä kuinka pitkään pelit kestää. Pitääkin olla näin huono tuuri : ( Tosiaan puolivälieriin
vastaan tulee PSS. Vikassa runkosarjan pelissä tytöt kävi hoitamassa pisteet
kotiin viime sunnuntaina juuri PSS vastaan. Mutta se voitto tietenkään ei tuo pleijareihin
minkäänlaista etua. Syksy oli meille vaikea, mutta keväällä on ollut
havaittavissa parannusta, pleijareihin lähdetään 9 pelin tappiottomassa
putkessa. Mutta nyt on runkosarja ohi ja tärkeet pelit edessä ja niistä
peleistä me lähetään hakemaan vaan ja ainoastaan 3 voittoa, voitto kerrallaan.
Salibandysta vielä sen verran, että O2 nousi liigaan eli
ensi kaudella Jyväskylässäkin nähdään paikalliskamppailuita. Niitä ootan kyllä
jo innolla! Mutta nyt muita juttuja. Pitää sen verran perua sanoja, että ois
vaan samaa kaavaa mennyt viikot, käytiin me leffassa yks päivä R:n kanssa.
Käytiin kattoo Kaiken teoria, se kerto Stephen Hawkinin elämästä, oli kyl ihan
hyvä elokuva. Vielä ois pari lahjaleffalippua jäljellä, aateltiin mennä ehkä
kattomaan Luokkakokous.
Viime viikonloppuna sisko tuli kylään kissansa kanssa. Nappi
ja Nuka oli vähän ehkä peloissaan ja ei niin innoissaan. Sähisivät ja murisivat
Aatulle ku se ois halunnut leikkiä ja tutustua. Mutta ei oikein vielä irronnut
leikit, Aatu sai vaan nenäänsä haavan. : D Ollaan myös viime aikoina kasvatettu
Napille ja Nukalle ohraa, ne on niistä ollut ihan innoissaan. Ja ihme kyllä ne
ei oo oksentanut vielä minnekään *kop kop*
Ei muuta kun polvea kuntouttamaan ja toivomaan, että pelille
vielä pääsisin. En kestä jos en pääse!
Adios!
-Nipsu
![]() |
| Aatu ja pikku naarmu nenässä. |
![]() |
| Vikan runkosarjapelin jännittelyitä. Haluisko pelille haluisko.. |
![]() |
| Ohra maistuu. Myöhemmin kippo oli kumossa.. |






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti