sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevät pörinät

vk 11-12: 9.-22.3.

Heip!

Kuluneet pari viikkoa on ollut samanlaisia kun aiemmatkin, jonkinlaisella twistillä. Kuntosalilla oon käynyt jumppailemassa ja kuntouttamassa polvea edelleen, jonkinlaista edistystä siinä on tapahtunut, mutta siihen, että siitä tulisi kivuton, on pitkä matka. Oon vaan miettinyt, että tuleeko siitä ees kivutonta ilman tähystystä sen kierukkarepeämän takia.. tiiä siitä sitten.

Käytiin Rouskun kanssa Sjärvellä pitkästä aikaa olemassa pari yötä. Oli taas mukavaa kun ei tarvinnut ruokia miettiä ja sai ulkoilla Ransun kanssa ja keli oli todella kiva, niin mikäs siellä ulkona ollessa! Muutenkin tuli Ransun kanssa leikittyä ja vähän lepäiltiinkin yhdessä. : ) Sunnuntaiksi sieltä sitten kotiuduttiin taas Jyväskylään, kun meillä oli game 2 PSS vastaan. Lauantaina puolivälieräsarja alkoi Porvoossa ja siellä otettiin tukkaan 7-3. Sunnuntain peli menikin paremmin meiltä ja voitettiin se monien vaiheiden jälkeen 5-3. Itse olin tekemässä su tilastoja katsomossa, niin sanotusti jännitti siellä.

Ensimmäisten pelien jälkeen palauttelut ja valmistavat treenit keskiviikon peliä varten. Ja niissä treeneissä päätin, että nyt sit se on kaikki tai ei mitään eli lähden pelille. Vielä keskiviikkona vedin alkuverrat ja seurasin peliä penkiltä, mutta sieltäkin pääsi fiilikseen paremmin mukaan. Olin niin fiiliksissä kun pääsin kuin pääsinkin mukaan vielä tällä kaudella! Keskiviikkona käytiin voittamassa Porvoossa 2-3, joten voitot oli meille 1-2. Lauantaina olisi siis paikka katkasta sarja, mutta tiedossa oli että pelistä ei tule helppo eikä mitään ilmaiseksi saa. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että hävittiin 4-5 eli sarjan ratkaisu siirtyi tälle päivälle eli sunnuntaille. Peli oli mielestäni monijakoinen, siis tarkotan, että välillä pelatiin huonosti ja huolimattomasti, mutta välillä taas meni hyvin, saatiin paikkoja ja painetta. Sivuhuomiona, että pääsin pelaamaan, se oli mukava fiilis se. Mutta näin tällä kertaa! Eli vielä kerran draivi päälle tässä sarjassa! Seuraavassa postauksessa selviää miten tänään Porvoossa meni.

Perjantaina käväisin taas työhaastattelussa. Samassa paikassa missä R oli kesätöissä viime kesänä. Saa nähdä jos sieltä sais vaikka kesätöitä.. se ois kiva, niin saisi rahaa. Toivotaan parasta ja laitetaan sormet ristiin. Mutta nyt asiasta kukkaruukkuun, eilisen pelin jälkeen menin käymään R:n kavereiden luona. Harmitukseltani en ollut ehkä parasta seuraa ja kaiken lisäksi väsyttikin, niin se ilta meni kuunnellessa muiden höpöttelyitä.

Muuta ei mulla tällä kertaa nyt ole! Se on adjö.


- Nipsu

Nipsu herra :>



Ransu <3

game 2 lämmöistä, mennään mennään! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti