torstai 31. heinäkuuta 2014

perussettiä

Helteet jatkuvat ja jatkuvat. On jatkunut pitkään Suomen mittapuulla. Mutta en valita, just parasta vaikka öisin ei ole saanut nukuttua kunnolla ja lattialla tullut yöt pötkötettyä. Kyllä sitä kerkeää taas monta kuukautta palelemaan sitten! Joten älkää ihmiset valittako. Helteiden mukana on tullut koviakin ukkosia, niistä mä en ihan hirveästi tykkää. Tänäänkin on luvassa kunnon ukkospäivä, yöllä jo ukkosti ikävästi.. No se on kestettävä nyt.

Viime viikolla ennen kuin lähdettiin lauantaina laivalle, käytiin perjantaina katsomassa pesäpalloa (kuva alla). Keli oli nätti ja lämmin. Sain testata siellä ensimmäistä kertaa uutta lippistäni, minkä ostin kun on tullut auringossa oltua ja huono olo on tullut. Itse peli oli myös hyvä ja tiukka, jonka Lapua lopulta vei 2-0, molemmat jaksot voitti yhdellä juoksulla. Kirittäret on ainoat jotka on voittanut Lapuan tänä vuonna. Niillä on kova joukkue, joka tulee voittamaan mestaruuden tänäkin vuonna, sanokaa mun sanoneen. Ei tarvii kauhea ennustaja olla. : D 
Ilman tätä aurinkoista tyttöä en pärjäisi <3

Omatoimijaksomme loppui ja lajitreenit alkoi maanantaina. Kahdet treenit tässä kerennyt olemaan ja tuntuu taas, että pallo ei tottele sitä vähääkään mitä se joskus tottelee. Eilen meillä oli 30 minuutin testi, mikä ihana keli rääkätä itseään. Lopputulos ei miellyttänyt itseäni tippaakaan, vaikka muutama tekijä tulosta omalla kohdalla heikenti, kuten se että en syönyt koko päivänä tai oli helle (mut se oli kaikilla). Mutta ei mikään turha ja typerä selitys poista sitä, että olin pettynyt itteeni ja tulokseen. Suoraan sanottuna v-i-t-u-t-t-a-a. Loput testit ovat ensi viikolla kun on leiri, milloin lopullinen joukkue lyödään lukkoon. Niidenkin testien tulokset ovat varmaan vaan huonontuneet.

Eilen kävin myös pitkästä aikaa Terveystalolla. Magneettikuviin menen polven kanssa ja sitten katsotaan mitä pitää tehdä, tähystää vai kuntouttaa vaan. Välillä sitä vaan miettii, että ois parempi vaan lopettaa tää laji..

Semmosta kuuluu tällä hetkellä. Auringonpaisteesta huolimatta meno on vähän mollivoittoista. Ja ensi viikolla alkaa koulukin. Se tästä puuttuikin. Onneks oon saanut nyt tässä lomailla ja enää yks vuoro töissä ennen koulua, nimittäin taidan lomailla ens viikolla vielä pari päivää, koska seuraavista lomailuista ei tietoa.

Taidan tähän lopettaa, etten valita enää enempää. Voisin vaihtaa blogin nimeksi valivaliNipsunmatkassa :p

- Nega-Nipsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti