Hei taas!
Lomameininkiä
Olin vapaa töistä kaksi viikkoa. Sain vain lomailla, mikä oli oikein mukavaa! Se aika piti sisällään jalkapalloa, vähän lisää jalkapalloa ja vielä vähän enemmän jalkapalloa. Toki kaikkea muutakin tavallista tuli tehtyä, nukuttua kunnolla, treenattua, syötyä, hengailtua..
Jalkapallon MM-kisat ovat edenneet
pudotuspeleihin jo. Ja niinhän siinä kävi ettei mun suosikkijoukkueet, Espanja
ja Portugali päässyt alkulohkoa pidemmälle kuin pelasivat niin huonosti. Se
ketuttaa. Loppukisojen aikana kannustan Ranskaa ja Brasiliaa kohti mestaruutta,
toivotaan, että jompikumpi sen hoitaisi kotiin.
Olin jopa viikon pois Jyväskylästä, olin mun
porukoilla (Rousku tuli yhdeksi yöksi myöhemmin vapaiden alettua). Käytiin porukoiden
kanssa niissä serkun rippijuhlissa, veli perheineenkin pääsi siellä käymään (oli ne myös porukoilla pari yötä).
Näki niitäkin taas. Pojat oli taas kasvanut, vaikka edellisestä näkemisestä ei
kauhean kauan tällä kertaa ollut. Ne on niin kovin ihania < 3 Ulkoilin ja
vähän leikin niiden kanssa sekä vähän auttelin vaatteita välillä vaihtamaan.
Harmi, että aina niin vähän aikaa kerkeää niiden kanssa olla.
![]() |
| Mulla oli päiväunikaveri! |
Mun porukoilta lähdettiin R:n porukoille
muutamaksi yöksi. Siellä me muun muassa pelailtiin korttia (olin lähes voittamaton ; ) ), heitettiin tikkaa, treenattiin,
hoidettiin Ransua (kultainennoutaja), Nipsua (kissa) ja tietenkin omia poikia
Naperoa ja Nuksua.
Meillä on ollut keväästä asti R:n porukoiden toinen
auto lainassa, niin sitä piti huollossakin käyttää kun tuulilasi oli irti.
Tuuria ollut kun ei ole ajaessa irti lähtenyt. Mä aiemmin kerroin Rouskulle,
että huomasin rakoa siinä tuulilasin ja katon välissä, mutta pieni
väärinymmärrys oli ollut ja oikeaa kohtaa R ei ollut sit isänsä kanssa silloin
muutama viikko sitten tutkinut. Mut onneksi ei sattunut mitään ja se saatiin
korjattua ja Mazalla voi vielä ajella hetken.
![]() |
| Ransu-herra :) Toisena päivänä mä voitin tikkakisan, toisena hävisin. Päätelkää kumman kisan jälkeen kiukuttelin... :D Niina 22-v.... |
Dilemma
Pelihommien suhteen mulla on ollut tässä kesän
aikana vähän dilemmaa. Viime kautena sain vähänlaisesti vastuuta, mikä pisti miettimään
onko mun paikka Happeessa vai vaihtaisinko seuraa O2 (pelaa 1 divaria). Oon
asiasta monet keskustelut Rouskun kanssa käynyt, tehnyt +/- listan
vaihtoehdoistani, keskustellut fysiikkavalmentajan ja valmentajan kanssa..
Kaikilta vähän sama vastaus, että mikä itestä tuntuu parhaalta. Toisena päivänä
oon Happeen kannalla, toisena O2 kannalla. Mutta nyt oon päättänyt, että jään
Happeeseen, jos vain tahtovat vielä sopimusta tarjota. Yritän ja teen parhaani
ja katsotaan mihin se riittää. Ensi kauden jälkeen katsotaan taas kuviot
uudestaan. Oonko ylipäätään Jyväskylässä enää. Ei voi koskaan tietää.
![]() |
| Mäkivetoja..aina yhtä ihania. |
Mihin
tää aika menee?
Kohta on vuosi kun oltiin mun siskon kanssa
Ilosaarirockissa. Sisko voitti Soneran kisan kautta sinne liput. Siellä paikan
päällä Sonera järjesti aktiviteettia (ja antoi ilmaisia juoma- ja
ruokalippuja), päästiin kiertelee suljetulle festarialueelle etukäteen,
lavoille, bäkkäreille ja mikä parasta
tavattiin PMMP:n likat. Ah. Se oli mukava reissu!
Noin 2 kk päästä nuorempi veljenpoikakin
täyttää vuoden ja justhan se syntyi.. Nopeammin kuin huomaankaan niin sekin on
jo teini. Hui.
Ja noin kuukauden päästä mun koulu jatkuu. Mutta ennen sitä ehkä vielä muutama vuoro mummojen ja pappojen hoitamista. Oon nyt viisi vuoroa tehnyt putkeen, ei oo mun juttu edelleenkään. Viimeksi tänään sen taas totesin. Mutta maanantaina oli palkkapäivä ja muistin miksi olen kestänyt kaiken sen eritteiden määrän ja aikaiset aamut yms yms..
Ei yhtään kiinnostaisi mennä kouluun istumaan tai mennä työssäoppimaan..mut pakko varmaan yrittää jaksaa puristaa jouluun asti. Toivotaan, että sen jälkeen mahdollisimman pian pääsisin jatkamaan opiskelua, vihdoinkin alalle joka minua oikeasti kiinnostaa. Menisipä aika pian!
Ps. Perjantaina muuttuu hiustyyli! Siitä laittelen kuvaa jossain vaiheessa..ihan kiva saada vähän vaihtelua : ) Ja helteiden pitäisi saapua hetkeksi takaisin, mahtavuutta! Johan tää sadekeli riittäisikin!!
Palataan taas pian asiaan! Sori jos tuli taas sekavaa tekstiä, kirjoittelin vain mitä päähän pälkähti näin yöntunteina.. Tällä kertaa ei siis muuta kuin; heippa!
_Nipsu_




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti