maanantai 27. lokakuuta 2014

Syysloma terveiset!

Loma oli ja meni taas. Siihen sisältyi verta, hikeä, kyyneleitä ja rentoutumista eli ei mitään yllätyksellistä. Lauantain 11.10. peli meni suunnitellusti eli 2 pistettä irtosi Sb Vantaata vastaan lukemin 13-4. Peli oli ihan ok suoritus, siinä oli hyvää, mutta parannettavaa löytyy, kuten aina. Seuraava koitos oli jo maanantaina 13.10, mutta sitä ennen käytiin joukkueen kanssa treenaamassa ja hakemassa fiilistä sunnuntaina. Pelin alku oli meiltä karmeaa katseltavaa, mutta pikku hiljaa siinä heräiltiin vähän peliin mukaan. Tilanteita tuli molemmissa päissä ja maalejakin, mutta lopputulos oli kuitenkin harmillinen meidän kannalta, 4-5 tappio Kooveeta vastaan ja tulos tiesi sitä, että oltiin ulkona Suomen cupista, jälleen. Omien hölmöilyjen, viimeistelyn puutteen vuoksi ja vastustaja onnistui tekemään ehjemmän suorituksen mikä riitti heillä voittoon. Se peli on toistaiseksi viimeisin itselläni, sillä nivunen minkä loukkasin (nyt siitä loukista on kulunut 4 vk..) ei ole hyvässä jamassa vieläkään. Cupin pelin jälkeen muutama kyynelkin tipahti (joo, pakko myöntää) kun sattui sen verran. Ei tarvinnut paljon illalla jalkaa liikutella mihinkään suuntaan..

Loman aikana pelasimme vielä kolmannenkin pelin, Tampereella Kooveeta vastaan. Nyt oli kyseessä sarjapeli ja 2 pistettä jälleen jaossa. Pelistä en hirveämmin osaa kertoa, kun en ollut pelaamassa tai lähtenyt matkaan katsomaan. Lopputuloksen kuitenkin osaan kertoa ja se varmaan kertoo oleellisen siitä miten meidän peli oli sujunut eli 7-2 ja pisteet jäi Tampereelle.

Maanantain pelin ja nukutun yön jälkeen lähdettiin Rouskun kanssa Saarijärvelle. Siellä oli vastassa taas aina niin ihana Ransu-herra ja äkämakkara-Nipsu. Oleilua, kevyttä liikkumista ja rentoutumista ilman kiirettä oli ohjelmassa. Kuten monesti oon kertonut, niin on mukava vaan olla ja viettää aikatauluttamatonta elämää välillä. Käväistiin myös yks päivä mun porukoiden luona. Siinä mun loma oikeastaan hurahtikin (valitettavan) nopeasti ohi.



Ransu-herrasta pari kuvaa mitkä kertoo oleellisen <3




Pieni sylivauva vol. x ja Nuka :)


Lomankin jälkeen pelit jatkuivat heti seuraavana viikonloppuna eli eilen Papasta vastaan oli peli kotona, itse edelleen parantelen nivusta ja tein katsomossa tilastoja …Nyt haettiin voittoa ja ryhtiliikettä! Ja se tuli, vaikka ei vieläkään mikään nappisuoritus. Mutta tärkein eli voitto hoidettiin himaan, 4-3 ja 2 pistettä jäi Jyväskylään. Tärkein siis saavutettiin ja tästä on huomattavasti mukavampi jatkaa kovaa työntekoa!

Peliä edeltävä ilta itselläni meni Peurungassa Jenni Vartiaisen keikalla. Mukava sekoitus uusia ja vanhoja biisejä ja tietenkin yksi biisi (Heruuks) ruudussa pyörivästä Vain Elämää-setistä. Se on sanottava, että osaa Jenni livenä laulaa erittäin hyvin! Tää oli toinen kerta kun näin Jennin livenä, itse asiassa samaisessa paikassa noin 4 vuotta sitten olin kattoo Jenniä. 






- Nipsu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti