sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Siitä onkin kulunut jo melkein kuukausi kun viimeksi kirjoittelin. Aikaansaamaton oon ollut, mutta toisaalta eipä ole hirveästi kyllä mitään tapahtunut mistä olisi kirjoitellut. Mutta nyt ajattelin jotain raapustella!

Miten menee, mikä boogie..

Kesäkuu on jo hyvää vauhtia käynnissä. Pari viikonloppua sitten oltiin Rouskun kanssa käymässä mun porukoilla. Siellä tuli ulkoiltua, grilliruokaa syötyä, jalkapalloa ja jääkiekkoa katsottua ja oltua vain rauhassa. : ) Samana viikonloppuna mä lähdin käymään Kokkolassa kummipojan 2-vuotissynttäreillä. Oli niin mukava nähdä kuinka molemmat veljenpojista oli kasvanut ja oppinut kaikkea uutta. (tällä viikolla nuorempi herra oli oppinut konttaamaan!) Harmittaa vaan kun näkee niitä niin harvoin välimatkan takia.. Toki samalla tuli nähtyä veljeä vaimonsa kera, mukava on niitäkin nähdä.

Viimeksi kun kirjoittelin, oli mun työssäoppiminen vielä kesken. Mutta se on nyt ohi, loppui viime viikolla. Niin vaan tuli kuutisen viikkoa siellä pyörittyä, toisiks viimenen harkka tässä koulussa. Jee! Tämä mennyt viikko ei suinkaan ollut lomailua, vaan olin töissä neljänä päivänä. Yhden vuoron tein siellä missä just olin harkassa ja kolme vuoroa yhdessä palvelutalossa, jossa olen myös ollut harkassa. Tulevan kesän työt tulee olemaan silloin tällöin, keikkatyötä.. mutta saapahan ees jonkun verran rahaa. Siitä huono muoto, ettei oikein voi suunnitella mitä tahansa. Toki en jätä asioita tekemättä tietämättömyyden takia, jos sattuvat silloin vuoroja tarjoamaan kun sovittua menoa on, niin sit se vaan on menemätön paikka.

Kyllä sitä huomaa tässä, mitä enemmän töitä on palvelutalossa tehnyt, että en ole oikealla alalla tai ainakaan palvelutalo työ ei ole se mun juttu (no, ei tämä muutenkaan ole se mun juttu). Joo, onhan se mukavaa viettää aikaa vanhusten kanssa ja auttaa heitä, mutta heidän yleiskuntonsa on huonoa ja sairauksia monia, niin he ovat niin huonossa kunnossa. Pitemmän päälle tai oikeastaan jo nyt huomaa, että mun kroppa ei tulisi kestämään tätä työtä kauhean pitkään. Eikä mun pää. Joten odotan enemmän kuin mitään, että pääsisin opiskelemaan ja lopullinen tavoite on Personal trainerin- tutkinto.

Satunnaisten töiden lisäksi loma tulee sisältämään lomailua ja treenaamista.

Satunnaista hurvittelua

Eilen Rouskun kanssa maakuntamatkailtiin. Meidän päivä lähti kunnolla käyntiin puolenpäivän jälkeen, kun lähdettiin käymään kuntosalilla. Siellä aikamme hikoiltua suunnattiin taas kotiin. Oli hyvä treeni kyllä. : ) Salin jälkeen lähdettiin käymään Sjärvellä, kun Rouskun veli on siellä yksin, niin sitä käytiin kattomassa ja samalla tietenkin Nipsua ja Ransua. Siellä vierähtikin muutama tunti. Sato vettä välillä ihan sairaasti, ihan vaakatasossa. Se on aina täällä Suomessa tätä, vähänkin lämmintä tulee, niin se tuo mukanaan ukkoskuuroja. En tykkää. Rouskun kanssa saatiin idea, että se opettas mua vähän soittamaan pianoa. Opeteltiin vähän nuotteja (joita koskaan en oo oppinut, vaikka oon pianoa soittanut parisen vuotta :D), laitettiin teippejä näppäimille kun en niin nopeasti oppinut muistaa missä mikäkin näppäin on. Haha. Ja sit Rousku merkkaili mulle niitä kirjaimia (termistö hallussa..) nuotteihin ja sit jo soiteltiin. Kyllä ihan tunnistettavan kuulosesti osasin soittaa, vaikka itse sanonkin! :D

Saarijärveltä palattiin Jyväskylään alkuillasta. Melkein heti lähdettiin yhden kaverin, sen äidin ja äidin miesystävän kanssa Tarvaalaan, lähelle Laukaata keskelle ei mitään, Mustankorpin saluunaan. Siellä oli joku bändi oikein soittelemassa ja keski-ikä oli suhteellisen korkea muutamasta nuoresta huolimatta. Siellä kaikki tunsi toisensa, paitsi meidät, minkä vuoksi hieman tuijotettiinkin. Siellä me sit pelattiin Huojuvaa tornia, yleisöäkin saatiin. Ja meitsi ei edes hävinnyt! : D Laukaan ja Tikkakosken kautta kotiin. Perillä oltiin joskus puoli kolmen aikoihin. Oli mukava ja erilainen ilta! : )

Salibandy-minun kesän kulku

Töiden lisäksi tosiaan tulee treenattua, määrällisesti noin 6-7 kertaa viikossa. On kuntosalia, lajitreeniä ja lenkkiä tässä vaiheessa kesää. Kuntosalilla on tullut hikoiltua ja ai että mä niin tykkään siitä! Tiedän kyllä mitä tulen tekemään kun pelaamisen lopetan. Yhteisissä treeneissä ollut hyvä meininki ja on ollut mukava treenata. Jonkin verran uusia kasvoja on ringissä. Juhannuksen jälkeen meillä alkaa omatoiminen jakso, mikä kestää muutaman viikon. Toivotaan, että paikat pysyisi suhteellisen kivuttomina ja allergia pysyy kurissa, niin saisin treenattua kunnolla!! Elokuun alussa meillä on leiri ja sen jälkeen on joukkue kasassa. Pidetään peukkuja, että paikka joukkueeseen irtoaisi.. Mutta ei auta muu kun treenata hyvin ja tehdä parhaansa.

Ei oo treeni eikä mikään jos ei mustelmia tuu.

Kesän ohjelmistoa

Vuosi ja kevät on hurahtanut niin nopeasti, että tulevalla viikolla on taas luvassa Sataman yö (12.-14.6.). Itelle mieluisimmat esiintyjät tänä vuonna siellä on Jukka Poika, Cheek ja Kaija Koo. Eri päivinä nämä tietenkin.. Mutta jos edes Kaija-päivänä pääsisin paikalle, niin olisi todella kivaa. Muuten kyllä olisin jo liput meille ostanut, mutta rahatilanne ollut melko heikko, niin vielä täytyy miettiä.. valitettavasti.

Sataman yö ja kauan, nelisen vuotta, odotetut jalkapallon MM-kisat alkavat samana päivänä, 12.6.. Tämä ihanuus tulee olemaan kuukauden ajan hyvin tiukasti ohjelmistossani. Epäselvyyksiä ei ole mitä kannatetaan: España!! Ja Portugalia kannatan ja seurailen miten pelit menee. : ) Oon niin innoissani kyllä näistä kisoista. Toivotaan, että kaikki menee hyvin siellä Brasiliassa ilman sen kummempia ongelmia.. Ja sit ei muuta kun kisakatsomon pystyttämiseen!

Nämä herkut tulee kuulumaan kisakatsomon eväisiin! :P


Tällä kertaa ei muuta löpinöitä ole! Palaillaan taas kun juttuja tulee.

Heippa!

ps. España, España, España!!


- Nipsu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti